Haukkana uuteen kauteen!
30.5.2017 10:31 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Kohta taas isketään!

Jääurheilukausi 2016–17 saatiin paketoitua juhlallisin menoin kauden päättäjäisten myötä huhtikuussa. Moni ansioitunut peluri ja joukkuetoimija asteli laatikkoon pokkaamaan palkintoja, ja koko Haukkayhteisö pääsi nauttimaan jälleen yhdestä yhteisestä tuokiosta kotiluolan lämmössä. Vielä kerran voidaan luoda Haukankatsetta mennen sesongin värikkäisiin tapahtumiin, mutta sitten onkin jo aika siirtää fokus tulevaan – ja tietenkin ankaraan kesätreenijaksoon!

Haukkakoulut eli luistelu-, ringette- ja jääkiekkokoulut ovat ehdottomasti koko seuran keskeisimpiä toimintamuotoja. Vuodesta toiseen osallistujamääräänsä kasvattaneet opinahjomme toimivat paitsi monen jääurheilu-uralle suuntaavan lapsen ensikosketuksena potkujen, liukujen ja pelaamisen kiehtovaan maailmaan, myös parhaana mahdollisena Haukkailosanoman levittäjänä ja sisäänheittäjänä tuleville haukkalaisille. Samoin mm. seuran järjestämät Päiväkotijäät ja Temppujumppa liikuttavat niitä aivan pienimpiä hallilla viihtyjiä ja tarjoavat virikettä myös omatoimisen urheilupuuhastelun alkumetreille.

Ringeten puolella iloittiin mm. siitä, että Haukat saavutti jälleen pelaajamäärillä mitaten uuden harrastajaennätyksen. Aktiivisen nuorempien pelaajien ikäluokkatoiminnan ohella kilpaurheilullistakin menestystä ammennettiin, ja säihkyvänä rinkulakauden kruununa päästiin vielä juhlimaan Ringette B:n SM-hopeaa.

Jääkiekon perässä Haukkajoukkueet liitivät myös vauhdikkaasti ja keväällä monessa eri ikäluokassa niitettiin turnausmenestystä. Kotiin kannettiin sen myötä monen värisiä mitaleja kahmalokaupalla. Oma Leksa-turnauksemme huipentui Haukkojen kultajuhliin ja tarjosi jälleen kaikille mukana mukeltaneille takuulla ikimuistoisia kiekkokokemuksia.

Seurayhteistyö jääkiekon puolella hioutui entistä tiiviimmäksi. C2–A-ikäisten KJT–Haukat-yhteisjoukkueet toimivat mallikkaasti, ja kevään päätteeksi julkaistiin päivitetty ”Keskiuusmaalainen pelaajapolku” -dokumentti, jossa kuvataan pelaajan mahdollista matkaa eri ikäluokissa. Seurayhteistyön myötä jokaiselle harrastajalle voidaan tarjota mahdollisuus jatkaa kiekkoilua mahdollisimman lähellä ja aina oikeanlaisessa harrastusympäristössä – olipa kyseessä sitten kilpaurheilu-uralle tähtäävä tai harrastekiekosta enemmän kiinnostunut pelimanni.

Aikuisten harrastekiekkotoiminta jatkui edelleen aktiivisena. Haukkojen oman viikoittaisen 50+ -ryhmän jäävuorolla hiki virtasi ja seuran järjestämä harrastesarja pyöri läpi kauden lauantai-iltojen ilona. Kausi taputeltiin vasta toukokuussa jo perinteisen, mutta nyt uuden nimen saaneen Uusi Vanhis -turnauksen merkeissä.

Seuran toimiston kokoonpano on menossa kevyesti uusiksi. Vuosikaudet seuran taloutta rautaisella otteellaan ohjastanut Sirkku Kapp tekee tilaa uudelle taloudenhoitajallemme Eija Bergströmille. Seuravalmentajana toiminut Ville Raatikainen jatkaa kiekkoaskareita myös uusissa haasteissa eli KJT-Haukat A Mestis-jengin kakkoskoutsina sekä seuran johtokunnan jäsenenä. Tervetulitamme lämpimästi mukaan myös tutun Tytin, mutta uudella tittelillä aateloituna: Ringette- ja kaukalopalloliiton tuen avustamana seuran ringeten osa-aikaisena junioripäällikkönä toimensa aloittaa Tytti Järvinen.

Haukkojen miesten edustusjoukkuetta Juniorihaukat onnittelee sekä II-divarin mestaruudesta että upeasta Suomi-sarja-noususta ja lupaa, että yhteistyömme mm. pelaajaliikenteen osalta jatkuu tiiviinä tulevinakin kausina!

Isot kiitokset hienosta kaudesta pelaajille, kaikille joukkueiden toimihenkilöille sekä pelaajien vanhemmille. Suloista suvea koko Haukkaperheelle! Muistakaa se treeni – ja jäätelön syönti…

#Juha, pj


   
Lisää uutisia
Jääurheiluseura Haukat
«  Elokuu   »
Kategoriat