Ringette F/G aloittaa kauden 2018-2019 toukokuussa
Julkaistu: 01.08.2017 00.00

Ringette F/G aloittaa kauden 2018-2019 toukokuussa

Haukat ringette G/F 2009-2012 aloittaa toimintansa toukokuussa. Joukkueeseen mukaan liittymiseen ei tarvita aiempaa ringette taustaa, eikä joukkueeseen mukaan liittymiseen ole taitovaatimuksia.

Joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa (kaksi jäätä + yksi koulun sali) ja G/F osallistuu etelä-suomen G- ja F-junioreiden sarjoihin. Kaikkea joukkueen toimintaa ohjaa kasvatuksellisuus ja liikunnan ilo.

Toiminnan kehittämisestä sekä valmennuksesta vastaa osaavan valmennustiimin kanssa, Haukkojen ringeten junioripäällikkö Tytti Järvinen.

Joukkueen toimintaa voi tulla tutustumaan toukokuussa. Alla joukkueen kevään tapahtumat.

  • Jääharjoitukset tiistaisin klo 17-18.00 Järvenpään jäähallilla toukokuun ajan. Paikalle 16.30
  • Pesäpallokoulu Kinnarin pesisikentällä. Perjantaisin 16.30-17.30. Lisätietoja Tytiltä tai Sirpalta
    • Kokeilu kerroilla ei ole välttämätöntä omistaa kaikkia ringette varusteita. Kypärä (jossa ristikko), kaulasuoja ja l uistimet. Niillä pääsee alkuun.

Seuran Haukkakoululaisille ottamat vakuutukset kattavat kevään harjoittelun.

Joukkue lomailee juhannuksesta heinäkuun lopulle. Perinteinen G/F joukkueen haukkaleiri Järvenpään jäähallilla 30-31.7.2018.

Ilmoittaudu TÄSTÄ mukaan joukkueen toimintaan!

Lisää tietoa joukkueen toiminnasta antavat:

ringeten junioripäällikkö Tytti Järvinen tytti.jarvinen(at)juniorihaukat.net / 0400589579/ toukokuusta 0447678725

G/F joukkueenjohtaja 2017-2018 Sirpa Salonen sirpajsalonen(at)gmail.com/0407326266

Seuran uusimmat

Jääurheiluseura Haukat ry

Seutulantie 14, 04410 Järvenpää

Y-tunnus: 0494623-1